Arvioinnin kehittämishankkeissa lukioissa on havaittu, että todelliset muutokset vaativat keskustelua opettajuudesta ja opettajan roolista, rehtori on tässä keskiössä. Opiskelijoiden rooli ja koko kouluyhteisön toimintadynamiikka vaativat puhetta ja tekoja arvioinnin äärellä. Hanke tavoitteli opiskelijan tulokulmaa.
Lukukausi 2015 – 2016
- Hankeverkoston järjestäytyminen, sisäisen ja ulkoisen tiedotuksen järjestäminen.
- Tehtiin näkyväksi hankkeen prosessia ja julkaistiin toiminnan tuotoksia.
- Osallistuttiin aktiivisesti lukion arviointia koskevien verkostojen toimintaan.
- Valittiin työskentelyn painopisteet lukukausille: 2015 tilanne ja organisoituminen omilla kouluilla, 2016 kokeilut ja niistä raportointi, 2017 mallintaminen ja levittäminen.
- Hankekouluissa kokeilujaksojen ja osallistavan suunnittelu aikatauluttaminen sekä kyselyt opettajille ja opiskelijoille.
- Luotiin yhteisen toiminnan pelisäännöt ja systeemi, jaettiin roolit ja vastuut sekä aikataulutettiin työskentely (verkkokokoukset ja jaetut dokumentit apuna yhteistyössä).
- Käynnistettiin tutkimustiedon, kirjallisuuden, raporttien, hanketuotosten, uutisten ja muun aihepiiriin liittyvän informaation kerääminen ja jakaminen verkostoissa.
- Aloitettiin ensimmäiset kokeilut, testattiin yhteistyöyritysten arviointityökaluja.
Lukukausi 2016 – 2017
- Pilotoinnit kouluilla, niihin liittyvät alku- ja loppukyselyt tai muu analysointi sekä kokeilujen dokumentointi ja jakaminen.
- Arviointityöpajat verkossa ja kouluilla. Tehdään yhteistyötä muiden arviointikulttuuria kehittävien hankkeiden kanssa. Opiskelijoille erityisesti osallistavan suunnittelun työpajoja kevätlukukaudella 2017.
- Kysely arvioinnin monipuolistamisesta lukiossa: mitä on jo tehty, mitä on opittu, onko jotain jaettu muiden opettajien saataville.
- Kokeiltujen arviointimuotojen ja menetelmien mallintaminen ja pilottien näkyväksi tekeminen (videot, haastattelut, monisteet, tiedostot yms. blogiin jakoon). Kokeilukierros uusissa oppiaineissa. Havaintojen kerääminen eri oppiaineiden erityistarpeista.
- Hankkeeseen liittyvän tutkimuksen toteuttaminen, yhteistyö Viikin normaalikoulun kanssa (mahdollisesti gradun tekijä tai oma pienimuotoinen tutkimus).
- Viisari-kilpailut levittämistoiminnasta.
Syyslukukausi 2017
- Jatketaan aikataulun mukaan aiempaa toimintaa.
- Lopputilanteen kysely.
- Tutkimusraportin julkaiseminen, tieteellinen artikkeli ja muita julkaisuja ja hanketuotoksia.
- Toimintamallien valtakunnallinen levittäminen.